16. syyskuuta 2017

Hidas aamu


Lauantain hidas aamu tuntuu täydellisen hyvältä kiireisten arkiaamujen jälkeen. Tästä
aamusta on tehnyt vielä melkosen luxusta se, että ollaan vietetty sitä miehen kanssa
kaksin. Lapset menivät eilen mummulaan yökylään kaikki kolme. Se onkin nykyään melko
harvinaista, että ovat kaikki kerrallaan yötä pois kotoa. Ilta nautittiin kaksin katsellen Vain 
Elämää ja mussutettiin tuoretta Focacciaa. Tänä aamuna oon nauttinut hiljaisuudesta,
sateen ropinasta ja useammasta kaffikupista. Parhaillaan nautin auringonpaisteesta 
ja kirjoittelen postausta ihan rauhassa kerrankin. Katsotaan kuinka blogin kanssa käy
syksyn mittaan, kun jatkuva pimeys iskee ja poikien harkat ja turnaukset alkaa todella painaa
päälle. Aika ei valitettavasti kaikkeen riitä. Instagramia tulen ainakin jatkossakin 
päivittämään. Katsotaan mitä tuleva tuo, mihin aika ja into riittää.
 



Viimeiset pari päivää on satanut todella runsaasti. Nyt aurinko kurkkii väliin ja ulkona
on kaunis syyspäivä. Tälle viikonlopulle olisi tarkoitus laittaa piha syyskuntoon ja
sisälläkin olisi kiva vaihdella vähän syksyisempää ilmettä. Viikonloppuun mahtuu
myös kesävaatteiden katselua ja aurinkorasvaakin täytyy käydä ostaan :) 








Kesähuoneessa alkaa kaikki olla varsin kuollutta. Mukava laittaa sinnekkin vähän
syysfiilistä. Taidankin lähteä käymään puutarhalla, callunoita ja koristekurpitsoja täytyy
ainakin saada! Omppusato on valtava, kunhan nyt ehtisivät kypsyä. Maahan tippuneita
yksilöitä on myös kiva käyttää syksyisissa asetelmissa.

Kaunista syysviikonloppua! 


6 kommenttia:

  1. ihania syyskuvia! Ja niin huippua, kun tänään aurinkokin pilkahteli niin monen sadepäivän jälkeen.
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana, kun aurinko paistoi! Kiitti ihana ja samoin teille <3

      Poista
  2. Oi miten upeita kuvia, todella kaunista 💚

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti intoa ja aikaa riittää myös blogin päivittämiseen,on nimittäin paras seuraamani blogi.Innolla odottaa aina Onnenpesän kuulumisia!Aurinkoisia syyspäiviä sinne toivoen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Anne <3 Olen tässä pohtinut, että jaksaako näitä jorinoita enään kukaan kun olen niin pitkään tätä touhua jo tehnyt :D Ihanaa ja aurinkoista syksyä teille myös <3

      Poista