6. elokuuta 2017

Upea Mathildedal


Kylläpä synkkä ja kalsea päivä saa olon laiskaksi! Nyt tuntui mukavalta käydä
läpi kuvia, joita tuli otettua kesälomareissulla. Vietimme mukavan loman perheen kesken
upeissa maisemissa Mathildedalin ruukkikylässä, joka sijaitsee Teijon kansallispuiston
kupeessa Salossa. Tiemme kävivät tänne jo toista kertaa. Ensimmäisestä lomasta
jäi niin kivat muistot, että päätimme palata muutama vuosi myöhemmin samaiseen
paikkaan. Sijainti tällä on erinomainen sillä pienten ajomatkojen päästä löytyy useita
kauniita paikkakuntia kauniine nähtävyyksineen. Ikuistin joitakin kuvia myös
teille katseltavaksi ja mukava on itse myös palata myöhemmin katselemaan aiempia
lomareissuja täältä blogista. Mathildedalin ympäristö on todella kaunis!












Säät vaihtelivat aikalailla reissun aikana. Epävakaista ja ajoittain sateen kanssa 
kilpajuoksua. Lämpöä ja aurinkoa myös riitti. Mökkilomalta pojat odottivat eniten kalastelua.
Ja sitä saivatkin tehdä useamman kerran päivässä. Mökiltä ei ollut näkymää rantaan,
joten sielläpä vietettiin aikaa paljon koko porukalla. Neiti lontrasi vedessä ja pojat onki
Laiturilla nautittiin myös ilta-auringosta iltapalaa syöden. Merinäkymään ei vain voi
kyllästyä. Mökkikuume nostelee aina voimakkaana päätään varsinkin mökkilomalla
ollessa. Olis se vain aivan ihana! Pikkuruinen mökki ulkosaunan kera veden äärellä.










Vierailimme jokaisena päivänä Mathildedalin kyläleipurin pikkuruisessa leipomo/
myymälässä. En ole koskaan käynyt noin pienessä myymälässä. Oli aivan huippu suloinen.
Se tunnelma ja tuoksu mikä tuli jo ovella vastaan.. ai että! Leipomon valikoima
vaihteli päivittäin ja joka päivä täytyi käydä hakeamassa lämpimäistä. Teijopullat maistettiin
myös ja samaisesta myymälästä sai ostaa myös kylillä pantua olutta sekä limonadia. 
Niitä tuli myös maisteltua. Limppareista osa oli sokerittomia ja todella hyvän makuisia.








Alpakoita käytiin myös katselemassa. Liikkuminen tuolla ruukkialueella on helppoa 
kävellen ja matkat sujuu mukavasti, kun saa maisemia ihastella. Ruukkialueellta on kivoja
paikkoja istua alas syömään tai kahvittelemaan. Ihastuttavia puoteja löytyy myös.
Tehdasalueelle rantaan johdattaa upea tammikuja. On muuten todella suuria nuo puut.
















Reissun aikana teimme myös päiväretken Hankoon, jossa kävin ensimmäistä kertaa.
Sää vaihteli todella tuona päivänä. Aamu oli hyvin kylmä, kunnes yht`äkkiä paistoi
aurinko todella lämpimästi muutaman tunnin ajan. Yhtä nopeasti, kun lämpö saapui niin
se lähti myös pois ja Hangon yllä oli sankka merisumu. Kalseaa ja kylmää! Siitä huolimatta
pienempien oli päästävä uimaan. Vedessä oleva "vesikaruselli" houkutteli jääkylmään
veteen ja keskimmäinen siellä riekkui kyydissä hyvän tovin. Hangossa on upeita taloja
ja rakennuksia! Satamassa on todella kivoja ruokapaikkoja sekä kahviloita. Kauniit 
hiekkarannat ja kalliot olivat upea näky! Käytiin myös kiertelemässä Rakkaudenpolku,
joka kiersi siellä kallioiden päällä. Upeat näkymät!















 
Paluumatkalla ajeltiin Naantalin kautta ja käytiin treffaan muumeja. Muumimaa reissua
uhkasi sadealue, joka meidän onneksi kiersi Naantalin eikä vettä tullut tippaakaan.
Se on aina yhtä mukava paikka käydä ja olikin neidille ensimmäinen kerta. Ehdinpä
samalla reissulla käydä myös Vanhassa-Vannossa, joka on vain niin ihana paikka!
Mukavia ostoksiakin lähti mukaan ja lapset viihtyi siellä pihalla katsellen eläimiä.




Sellaisia lomamuistoja tältä kesää! Saapa nähdä mitä ensi kesänä keksitään.
 
Mukavaa Sunnuntai-iltaa!

8 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia, niitä on kiva katsella, kun pakkanen paukkuu nurkissa! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tepa <3 Niin on, lämmittävät talven tuiskeessa :)

      Poista
  2. Ihania lomakuvia :)
    Tonne olisi kiva suunnata ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kannatta kyllä! Lähellä on myös ihastuttava Tammisaari ja ruukkialueet 💕

      Poista
  3. Kivoja kuvia ja muistoja. Sama tuntuma jäi Hangosta, ei hymyilyttänyt kuin sitä kuuluisaa Hangon keksiä, kun koko siellä vietetty yö ja päivä tuli vettä ja oli jäätävä tuuli. Toivottavasti pääsemme joskus Hankoon hyvän saään aikana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pah, teilläkin oli surkea sää! Juu toivottavasti päästään vielä kokemaan aurinkoinen ja lämmin Hanko 💕

      Poista
  4. Oi, ihana lukea tällaisia postauksia - olemme ystäväni kanssa suuntaamassa Matihildedaliin ensi kesänä :)

    VastaaPoista