2. toukokuuta 2017

Sipulikukkia ja kevään tuntua


Parin viime päivän aikana on usko kasvanut siihen, että kyllä se kevät sieltä
vielä tulee. Meillä ei viikko alkanutkaan niinkuin piti. Viime yötä rytmitti kova
yskä, jota kuului lastenhuoneista. Aamulla töihin lähtiessä alkoi neiti myös
valittaa kurjaa oloa. Ja kuumehan se sieltä nousi, korkealla kävi tuossa päivällä.
Kun nyt menisi nopeasti ohi. Tänään on paranneltu kolmikkoa. Neidin
nukkuessa kävin haukkaamassa happea ja tuoksuttelemassa kevättä. Sipulikukat
ilahduttavat kesähuoneessa, jossa lämpö kohoaa jo mukavasti.









 Meillä Toukokuu toi mukanaan myös uusia tuulia isännän vaihtaessa uuteen
työpaikkaan. Siellä vastassa olikin tuttuja työkavereita aiemmasta työpaikasta.
Mukava katsoa toisen intoa ja helpotustakin, tuota muutosta on jo pitkään
kaivannut. Ihailtavaa rohkeutta! 

Kevät on tuonut myös innostuksen lenkkeilyyn. Perustettiin muutaman naisen
Watsup lenkkiryhmä ja sieltä löytyykin yleensä aina lenkkiseuraa. Ja ryhmäpaine
laittaa omankin takapuolen usein liikkeelle ;) Nyt lähdenkin tuulettamaan
päätä ja nuuskuttelemaan kevättä lenkkipoluille.


Mukavaa Toukokuun ekaa viikkoa!

 

7 kommenttia:

  1. Täälläkin tuntuu toukokuu tuoneen kevään tullessaan, ihanaa <3 Kevätiloa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihanaa <3 Kiitos ja teille myös Eerika <3

      Poista
  2. Paranemista lapsille! Ihana kevät on tosissaan tullut, toivottavasti lämpimät säät nyt pysyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmöt häipyi ainakin meiltä 🖓 toivotaan, että tulee nopsaan takasi! Kiitti paranemis toivotuksista 😊

      Poista
  3. Ihana tuo teidän kesähuone! Nyt on onneksi saatu nauttia tuosta valoilmiöstä koko viikko, jopa niin että sisähommat on ihan rästissä ;) Mutta, ehtiihän tehdä sisällä kun lupasivat taas sitä kylmempää...
    Toivottavasti teillä on jo parannuttu ja olette ehtineet nauttia ulkoilustakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyrrrr..nyt on taas kylmä 🖓 kiitti, kesähuone kyllä ilahduttaa päivittäin♡

      Poista
  4. Ihana kesähuone, huh sentään! Vaan kyllä onkaan kevät tiukassa tänä vuonna..

    VastaaPoista