5. huhtikuuta 2017

Kinderkakku


Hei se on taas jo Keskiviikko ja ihan just viikonloppu! Tänään oli aivan ihanan
lämmin, kun töistä pääsin. Täällä odotellaan Pääsiäistä ja sen tuomia vapaita jo kovasti.
Ja tietty sitä yhdessä oloa, puhumattakaan herkutteluista ;) Tein muutaman viikon
takaisille lastenvaatekutsuille Kinderkakun. Se oli aivan mielettömän hyvää ja todella
suklaisen makeaa. Aaw! Ja tässäpä loistava vinkki pääsiäisen leivontaan. Ohje
on Kinuskikissan ja löytyy täältä linkin takaa. Helppo tehdä, mutta toki vähän
 työläs on sillä kerroksia kun joutuu hydyttämään jääkaapissa. Mutta kyllä kannatti!
Kakku sai paljon kehuja vierailta ja kylläpä tuo itsellekin maistui!






Olen aivan ihastuksissa tuohon tummaan saviruukkuun, jonka löysin Turun reissulta.
Perunanarsissi sopii siihen niin kivasti! Sipulikukat tuovat kevätfiiliksen kotiin.
Kaapin ovella roikkuva pellavapyyhe on myös löytö samaiselta reissulta. Mielettömän
ihana väri kertakaikkiaan. Pellava on materiaalina yks lemppareista.





 
Instagramissa mutten alkoi eilen ihka ensimmäinen arvonta! Palkintona on
 hurmaava kesäinen kirjauutuus. Käykäähän tsekkaamassa.

 Mukavaa viikon jatkoa!



4 kommenttia:

  1. Oi että tuo kakku näyttää hyvältä! Pakko testata pääsiäisenä :P

    Ihanat kuvat jälleen kauniista kodistanne! <3

    Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan, tämä vie niin kielen mennessään 😋 kiitos ihana ja samoin sinne Hattaralle♡

      Poista
  2. Voi että, taas yksi ihanalta vaikuttava resepti, jota ois kiva kokeilla, mutta kun ei voi. Miksei voi? No, kas kun on pakastin täynnä mustikoita, joista täytyy päästä eroon ennen seuraavaa satokautta, niin kaikissa mun leivonnaisissa on MUSTIKKAAAAAAAARRRGHH...Hyväähän se on, mutta joskus tekis mieli jotain muuta. Ehkei ens kesänä tule niin paljon mustikkaa, niin voi talvella leipoa jotain muutakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi ja meillä taas mustikkavarastot ihan loppu! Mustikastakin saa niin hyviä leipomuksia ♡

      Poista